ELÄMÄÄ KAHDEN MIELIALAN VÄLILLÄ BIPO TIUKASTI PÄÄSSÄ

Tutkalla...

2012-12-15T04:42:01+02:00

....Todellakin. Unet loppu jo 04.00 ja nukkumaan aloin 23.00 eli tässä sitä taas mennään. Jo aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin depis herätyksestä, joka tulee aina aamu-yöstä. Tää sekamuotonen on siitä paha, että mielialat saattavat vaihdella jopa päivittäin ja sitten ollaankin ihan pihalla mitä tässä tepahtuu.
Nyt nää syklit vaihtelee tosi usein, etten ades tiedä kumpi ääripää on menossa. Eilenkin meni unien suhteen ihan hvin ja nyt yeki tällasen tempun.
Mä oon vaan helvetin väsyny elään tän sairauden kanssa. Nytkin ihan tutkalla eilis-iltaisen lääkecoctailin jäljiltä. Mutta tosiasia on se, että ilman niitäkään en pärjää. Lääkkeet suorastaan pitää mut hengissä js toisessa ääripäässä vauhdin torjuttavissa.
Nää aamuyöt on vaan niin zombina olemista, kun iltalääkkeet vaikuttaa vielä vahvasti. Väsymys on kauhee nutta uni ei tuu. Kai sitä on liian väsyny nukkuakseen...:)
Pahinta tässä tilanteessani on paniikkihäiriön ja sosiaalisen fobian aktivoituminen. Ei uskalla lähtee oikein kämpästä mihinkään. Paniikki iskee heti pidemmällä reissulla, kun lähikaupassa kaynnisssä. Ihmisiä mä pelkään (en siis fyysisesti) mutta väkijoukosa tilanteeni on todella paha. Joku tuijottaa, yrittää small talkia. Yleensä se suuressa väkijoukossa oleminen on ihan täyttä tuskaa
Saa nähdäkseen olisko nää taas alkavan depiksen alkuoireita. So. mä koitan palata Päivän mittaan, kun tää olo ja väsymys vähän kohenee nyt on turha jatkaa, koska en saa ruudulle muuta kun pelkkää valituksen paskaa. mut kyllä tää tästä taas päivä käyntiin lähtee...

Yön oudot menneisyyspeikot...

2012-12-13T04:51:01+02:00

No niin. Tässä sitä ollaan 121212....Viimenen päivä juhlistaa kihlaustaan tai avioliittoaan tasalukusilla on iäksi kadotettu ainakin siihen asti, kun maapalloa ei enää ole. So, mitä se haittaa, koska minulle mitkään taikauskoiset päivät, puhumattakaan kuukausista tai vuosista on ollu aina vitun maku. jos ihminen haluaa sitoutua, mitä helvettiä sillä on väliä koska se tapahtuu. Itse menin aikanaan lyhyeen avioliittoon 21.12.1995 Hämeen vanhan linnan kappelissa. Turhan kallishan se oli jo silloin koska avioliitosta ei tullut, kuin kolmevuotinen. Ainoo minkä muistan vihille menosta, kun seisoimme pastorin, sittemmin kirkkoherran kanssa kusella saman laarin ääressä ja pastori rauhoitteli; Ettei tässä olisi mitään ongelmia. kaikki on järjestetty niin hyvin. Toisaalta olisin hengenmiehelle voinut todeta mitä vaikuttaa levy kymppisiä pameja. Niissä tuli mentyä naimisiin, joka sitten haettiin eroon yhteisestä sopimuksesta vuonna 1997 eli se oli kolmen vuoden pesti joka päättyi todella toivotun lapsen keskenmenoon.
No se siitä. tarinahan oli oikein tuhkimotarina joka siis sai loppunsa kuten sai.
Muutama vuosi meni radalla. Kierrettiin palloo ja Suomee ympäriinsä, minkä töiltään päästiin. Onnekx oli sillon vielä viikon pitkät vapaat, päästiin aina liikenteeseen, kun saatiin työt handlattua. Toisinaan meni viikonloput keikoilla, jonka jälkimainingeista ei paljo lapsenlapsille oo kertomista. Mä olin ainakin poikamiesaikoinani niin tutkalla, ettei ollu aina mitään kuvaa, mistä vieressä nukkuva nainen oli mukaan tarttunut. Pikkuhiljaa järki alkoi voittaa. rahaa oli palanut enemmän,kun tienattiin mutta niistä vielä selvittiin hyväpalkkasesta työstä johtuen.No siitä alko parin vuoden depis, jota ei saatu millään lääkkeillä rauhoittumaan. Koko vyyhti alkoi purkaantua vasta,kun oikea diagnoosi (kakssuuntanen) loytyi. Lamictalilla ruvettiin nousemaan pahimmasta depiskaivosta. Siihen mennessä oli varmaan kaikki perinteiset depislääkkeet kokeiltu, saamatta vastetta mutta kaikki oli jo silloin menetetty. Olin ajanut yhdeksän vuoden avoliiton finaaliin. Mun oli pakko häipyä siitä tilanteesta, koska mitäänpaluuta entiseen ei ollut.

Miksi tällaiset aiheet? Vastaus on taas kerran olut, jota tuli nautittua tietokoneen ääressä uutta biisiä sovittaessa parempaan kuosiin. Mitään en halua selitellä mutta mulla on V.I.P-kortti ravintolaan, jossa olis ollu tänään pikkujoulut vippiporukoille. Ainakin meille erikoistarjoilu,mutta enpähän lähtenyt. Siitä mä oon jotenkin ylpee, kun pysyin kotona ja oluen määräkin pysyi ihan kohtuudessa.
Mikähän piru siinäkin on, jos otan olutta niin multa menee vähätkin unet, Kai se stimuloi jollain tavalla hypomaniaa. So, huomisesta ei tiedä mutta pitäs koittaa ryhdistäytyä, ettei tää viinan ja oluen käyttö karkaa käsistä...

Päiväfiiliksiä...

2012-12-12T13:08:01+02:00

Se, että kirjoittelen tätä blogia keskellä päivää, kun tulee melkeimpä aina kirjoiteltua keskellä yötä tai pikemminkin aamuyöstä, jolloin herätys on jo tullut. Nyt olen ollut sen verran tiukalla unilääkekuurilla, että ei paljon tee mieli heittää volttia, saati sitten kirjottaa aamuyöstä, kun kaali ottaa senverran kierrosta, ettei kirjottamisesta tulis mitään. Tosin 'hyvinä' öinä olen nukkunut rapeet kuus seittemän tuntia mutta siitä ei oo mitään hyötyä, kun päivät, tai ainakin aamupäivät saa hoippua ympäriinsä, kun vanha tutiseva ukko. Ainoastaan ainoa hyvä puoli tässä on se,ettei tässä kevyessä hypossa tuu laukattua öisin pitkin kylää, ja ravintoloita. Päivällä ei tee edes mieli, kun mä olen sellanen hämärässä/pimeessä kulkija. Päiväsaika saa jotenkin mun sosiaalisen fobian laukastua, samoin kun paniikki-alttiuden.

Verikokeissa tuli sitten käytyä seittemäs päivä perjantaina ja tuloksia syynättiin eilen tiistaina yhestoista päivä. Ei ne mun mielestä maksakokeiden tulokset olleet laskeneet kuukaudessa niinpaljon, kun olisin odottanut. Nyt ajattelin pitää kahden kuukauden tauon. Jospa se maksa lakkais laulelemasta edes joululauluja.
Tosin hypo painaa senverran päälle, että heti kun verikokeet oli otettu,meni kaks päivää radalla eli siis koko viime viikonloppu mut nyt päätin tiukasti olla sen kaks kuukautta ilman alkoa, että sais niitä arvoja kunnolla siistittyä.

Unet on menny yleisesti ottaen ilalla kymmenestä aamu neljään, joka viittais depikseen mutta kun ei ole ees sellanen olo. Päinvastoin vauhtia olis jos antas vaan mennä. Illalla oon ottanut kuussataa milliä ketipinoria ja puolikkaan eli viistoista milliä mirtatsapiiniä ja sata milliä promatziinia. Ihan määrätyt tai tarvittavat ryynisatsit, mutta ei ne siltikään takaa mulle sitä optimaalista unimäärää eli kaheksaa,-yheksää tuntia jolloin olisin 'parhaimmillani', jos nyt niin voi sanoo, kun toi lääkekuorma on aika rapee ja päivät sen mukaset. Toisaalta ei mua yleensä näin hypossa väsytäkkään jos vaan edes neljän-viiden yön jälkeen saa tilanteen nollattua, eli siis nukuttua pidemmän ajan.
Yks vähän outo homma on tullu ilmi, jos herää vessaan joskun kahen aikaan, niin mä oon laittanu radion soimaan niin hiljaa, että sen just kuulen niin olenpahan nukahtanut uudelleen ja nukkunut sinne neljän hujakoille. Mikä lie ilmiö sekin? Ennen en voinut kuvitellakaan, että nukkuisin radio päällä.

Joulu painaa päälle ja mulle se on depiksen ja ahdistuksen paikka; Yleensä. Saa nähdä kestääks tää hypo niinkauan, että saan sen joulun pois alta ilman suurempaa mielialan notkahdusta. Mä en oikein edes älyä mikä siinä joulussa painaa, kun mitkään muut juhlapyhät ei vaikuta mun olemiseen mitenkään. Kai se on se melankolinen hautajaisfiilis, jonka mä saan jotenkin aikaan ajatuksissani, kun senhän pitäis ekumeenisessä mielessä olla syntymäpäivä mut jotenkin joulun vietto vastaa fiilikseltään ja melankolisuudeltaan enemmän hautajaisia...

Päivä itsepäisyyden jälkeen...

2012-12-07T04:49:01+02:00

Joo, niin, onhan tässä taas vierähtänyt kotvan aikaa ilman blokkeroimista. Siihen on ihan hyvä syy; Olen taas alkanut heräillä neljän aikaan aamu-yöstä. Kuten tänäänkin ja väsymys on syönyt miestä aikas rajusti, vaikka olo on hypomaaninen mutta nää neljän-viiden tunnin yö-unet ovat tehneet tehtävänsä. Tässä on menty näillä taas jo pidemmän aikaa. Hypomanian tunnistaa nyt vaan hirveestä ostamisvimmasta ja tosi lyhyistä öistä.
Aikamoinen jano on taas ollut, että pääsisi taas maksimoimaan tämän hypon mutta kuivilla olen pysytellyt kokonaan,eikä se nyt mitenkään tiukkaa ole tehnyt. Mulla on vaan niin älytön selkäranka. Ei mun tarvii, kun päättää joku asia niin siinä pysytään. Ihan sama, kun tupakan kanssa. Päätin vaan pari vuotta sitten, että nyt loppu, ja siihen loppu.

Mut tästä rahan polttamisesta vielä. Olin sitten depiksessä tai hypomaniassa niin rahaa palaa. Depiksessä jos on ahdistunut niin sitä koittaa jotenkin saada elämää hallintaan ja helpottamaan ahdistusta ostelemalla jotain mieluista. Sitten taas hypomaniassa tilanne on kylläkin ihan toinen. Sitä vaan innostuu jostain ihan älyttömästi ja se on saatava; makso mitä makso. Nytkin tämän hypon aikana olen kartuttanut kitarakokoelmaani kahdella uudella sähkökitaralla. Fenderin squier stratocasterilla ja Bentonin LesPaul mallisilla skepoilla. Toisaalta eihän näissä raha hukkaan mene mutta ilman näitäkin olisin ihan hyvin pärjännyt ja rahalle olisi varmaan löytynyt parempaa käyttöä. Vaikka maksaa Visaa pois, mutta nyt kävi päinvastoin. Visa vinkas mutta selittelen tätä itselleni sillä, että hankinpa itselleni mieluisan joululahjan ja toisaalta; Ei tää mua mitenkään konkurssiin vielä vie!
Oli miten oli. Tää hypojakso on ollut aika kesy johtuen varmaan hyvästä lääkecombosta joka on rauhoittanut kakssuuntasen ääripäät aika lieviksi mutta itse huomaa kyllä hyvin missä milloinkin mennään. Nytkin huomaa lievästä väsymyksestä riippumatta, että tässä selvästikin hypoillaan. Kun tää aamuväsymys on voitettu niin päivä manee tosi mallikkaasti ja ilman väsymystä neljänkin tunnin yö-unilla. Se, etten ole paljon kirjoitellut viime aikoina onkin juuri riippuvainen siitä, että kirjoittelen yleensä näin varhain aamulla ja nyt olen ollut niin zombina aamuisin etten ole jaksanut päivittää tätä blogia.

Joopa joo! Radiosta kantautuu kuulokkeisiin Anssi Kelan; Milla. Justiinsa muutama päivä takaperin katselin videotykillä isolta screeniltä elokuvan: Minä ja Morrison ties monennenko kerran mutta leffahan on ihan hyvä. Tosin tykkään enemmän historiallisiin tosiseikkoihin perustuvista elokuvista ja joistain tyylikkäistä westerneistä, kuten esimerkiksi Clint Eastwoodin spaghetti-western-triologista; Hyvät, Pahat ja Rumat...Vain muutaman dollarin tähden...Kourallinen dollareita. Romanttiset elokuvat ovat myös mieleeni, joten olen kyllä kaikkiruokainen leffojen suhteen, vaikkakaan en niitä vallan paljon katselekkaan. Nyt näkyy DVD-masiinassa olevan western; Clint Eastwoodin Ruoska, jonka taidankin katsella seuraavaksi loppuun kunhan olen tämän bloggauksen kirjoittanut. Aurinko nousee vasta niin myöhään, että videotykin vaatima pimeys riittää hämäränä pitkälle aamupäivään, joten eipä tässä kiireitä. Päivähän alkaa olla pimeimmillään koskapa talvipäivänseisaus on joskus vähän ennen joulua olisko 22.päivä. Jossain sielä. Taas alkaa päivä sen jälkeen pidentymään.
Autokin pitäis katsastaa. Mikähän helvetin kynnys siinäkin on, kun sitä tuntuu niin vaikeelta käydä näyttämässä. Eihän siinä mitään vikaa kuitenkaan ole mutta kaipa se on kuitenkin alitajunnassa peikkona, että jotain vikaa löytyy ja joutuu kuitenkin laitattamaan merkkiliikkeessä ja se homma ei ole mitään kovin halpaa hommaa ja tuntuu siltä että se raha tulee heitettyä kaivoon, kun en ole mikään auto-ihminen. Vuodessa tulee kilometrejä tuhat-pari, joten siis auto seisoo suurimman asan vuodesta mutta kumminkin sitä täytyy pitää vaikkei käytäkkään.Mikä lie siinäkin?
Tänään tai viimeistään maanantaina täytyy käydä verikokeissa. Psykiatri haluaa nähdä, että kaikki on siltä puolelta kunnossa, vaikka mä luulen että ne kyttää enimmäkseen maksa-arvoja, ettei pääse maksa huutaan hoosiannaa, kun kaikki lääkkeet on maksatoksisia ja toisaalta joskus alkuvuodesta meni häppää sen verran paljon, että arvot oli kohollaan varmaan sen takia silloin mutta tulinpahan silloin sanoneeksi vitutuksissani, että näytänkö mä puliukolta? No se aihe jäi siihen. Terapeuttikaan ei ole asiasta paljon huudellut. Toisaalta mä olen kyllä aina maininnut siitä jos olen maistellut enemmän, kuin laki sallii koska se on kylmä tosiasia, että alkkahooli ja tää sairaus ei sovi yhteen vaikka joskus käsi kädessä kulkeekin. So, nyt ai pitäis arvojen paukkua jollei sitten lääkkeiden takia. Alkosta on ainakin sen verran paussia, että sen puoleen homma on hanskassa...!

Hämärän rajamailla...

2012-11-29T06:14:01+02:00

Ahdistaa. Tuskanen olo. Oli jo illalla. Syytä en tiedä, mutta oletan tämän poltteen liittyvän todennäkoisesti lääkemäärien lisäykseen. Ahdistukseni keskellä Stoalainen ajattelutapa valtaa yhä enemmän sijaa tuskaisessa mielessä. Kaikki tuntuu ja näyttää niin mustavalkoiselta ja joko-tai ajattelu on voimissaan. Ei ole olemassa kultaista keskitietä. Joko ahdistaa tai sitten ei. Psyykkaamisesta ei ole mitään apua.Tila on ja pysyy. Kuinka kauan? Siihen kysymykseen ei ole vastausta, samoin kun ei siihenkään mistä ahdistus johtuu. Ei se liity mihinkään se on vaan olemassa. Terapeutti ja psykiatri on ihan liian mustavalkoisia suhteessaan ahdistukseen ja tuskaisuuteen. Siihen pitää löytyä syy. Mitä normaalista poikkeavaa on tapahtunut? mitä muutoksia elämäntilanteessa on muuttunut? Ei mitään paitsi, että olen ahdistunut.

Stoalainen ajattelu vie minut hämärän rajamaille. Kaikki on niin yhdentekevää, etten taas löydä mitään positiivista ajateltavaa tulevaisuudesta. Menneisyys on tulevaisuuden vihollinen ja menneisyyteen ajatukseni karkailevat. Kaali otta sen verran rajusti taas kierroksia, että ajatuksissani en pääse mitenkään tulevaisuuden suunnitteluun. On vain tämä hetk tai ehkä huominen päivä. Päivä kerrallaan mennään. Tulevaisuutta ei ole. Menneisyys kaikkine haamuineen, tekoineen, väärine valintoineen on olemassa ja nekin näyttäytyvät kuin usvan takaa ahdistusta lietsoen; Hämärän rajamailta, jossa menneisyys näyttäytyy demonisessa ajatuksen tappajana ilmenevässä muodossaan.
Ahdistuksen lääkitsemiseen en lähde sillä, kun sen kärsii niin se on poistuutuaan todellakin pois. Lääkitty ahdistus on siitä paskamainen, että se on hyvä palaamaan. Vaikka joskus vaeltaakin hämärässä, niin aina on jonkinasteinen tyven elämän myrskyistä löytynyt. Rauhan ja seesteisyyden aalloton satama, jonka elämään tuoma, ahdistuksen ja tuskaisuuden poistava olotila on ottanut jälleen vallan.

Tänään on klubilla luento klubin toimintaperiaateista ja työpainotteisesta päivästä. Kuten olen jo aikaisemmin todennut nämä seminaarit eivät ole minun juttu mutta luennon kesto ei olisi kuin kaks ja puolituntia, joten se jotenkin on vielä kestokykyni rajoissa. Se on sitten eri juttu miten keskittymiskykyni riittää saadakseni siitä jotain irti ja muistaakseni siitä mitään huomenna mutta toisihan se jotain sisältöä päivään ja sosiaalisuuden siedätyshoitoon.
Tosin tämän tuskaisuuden täyttämän olotilan täytyy poistua ennenkuin voin tehdä päätöksen osallistumisesta. Yleensä tämä aamu-ahdistus poistuu aamupäivän aikana la luento olisi iltapäivällä, joten mahdollisuudet osallistua olisi siinä mielessä olemassa.

Nyt kun vaellan hämärän rajamailla, usvaisessa epätodellisuudessa, odotan että tilanne korjaantuisi hyvinkin pian. Epätodellisuus ei ole psykoottista joten mahdollisuudet tilanteen korjaantumiselle ovat ihan realistiset kohtuulisessa ajassa. Tämä olotila on toisaalta hyvä, kun epätodellisuus tarjoaa tietynasteisen pakokeinon tulevaisuuden pohtimiselta. Ehkäpä tämä on jonkinasteinen defenssi. Ainoastaan ahdistuksen poistuttua ja menneisyyden pohtimisen lakattua olotila on hyvinkin siedettävä.

Nyt kahvin keittoon,että saa tähän oloon vielä paniikin ahdistavan tunteen, jonka liika kofeiinin nauttiminen saattaa laukaista...

Elämän markkinoilla...

2012-11-27T06:27:01+02:00

Terapeutti päivä. Tänään aion ottaa esille paniikkihäiriön suhteen sosiaalisten tilanteiden ja hypoglygemian pelkoon. Ei suinkaan ole mitään yhteistä nimittäjää näiden kolmen oirehtiessa joko yksin tai erikseen. Kaikilla näillä on niin samankaltaiset oireet etten aina tiedä mistä on kysymys. Tosin sosiaalisten tilanteiden pelko ilmenee joko paniikkihäiriönä, että hypoglygemian oireina, jotka ovat hyvin samankaltaisia. Markkinapäivänä en voisi edes kuvitella meneväni torille. Tosin lääkehoito on helpottanut tilannetta jonkin verran. Vielä, kun ketipinoria meni aamullakin tilanne oli jokseenkin parempi. Pystyin psyykkaamaan itseni välinpitämättömään tilaan jossa ikäänkuin katselin tilannetta täysin ulkopuolisena ja ihmisten äänet kuuluivat yhtenä kakofoniana kuin jostain kaukaa ja kaikki meni hyvin niin kauan kunnes joku tuttava palautti minut maanpinnalle.

Nyt kun ketipinor annos on kokonaan illassa niin vaikutus tuntuu päivän mittaan hiipuvan, ja oirehtiminen on selvästi lisääntynyt. Tosin en missään tapauksessa halua muuttaa ketipinorista edes sataa milligrammaa aamuksi, koska nukkuminen on nyt niin oleellisesti parantunut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pääasiassa ollaan kuitenkin unien kanssa hyvällä kurssilla. Miten sitten parantaa sosiaalisten tilanteiden ja paniikin tilannetta. Enää en pysty ottamaan nopeaa apua xanorista, kun se vaihdettiin depottiin. Tietenkin voisin lääkäriltä pyytää reseptin pienelle määrälle nopeavaikutteista mutta paremmaksi olen kokenut siedätyshoidon, jossa etsin tilanteita joissa oirehtiminen on melko varmaa. Ainakin kirjasto, joka oli ihan paniikin kärkikastia on pikkuhiljaa muuttunut paikaksi josta ei tarvitse lainata nopeasti kirjoja ja lähteä puolijuoksua pihalle. Nykyään saatan värkkäillä siellä tunnin jopa parikin ilman oirehtimista. Lukemani kirjallisuus on tästäkin syystä parantunut laadultaan, koska voin rauhassa keskittyä tarjontaan.

Mennäkseni vielä kirjoitukseni otsikkoon, on kuitenkin kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen jäänyt elämästäni. Oireiden ollessa pahimmillaan linnoittaudui asuntooni ja välttelin jopa kavereitani, jotka ovatkin melkein hävinneet. Yksinäisyy ei ole ongelmani, koska viihdyn ihan hyvin keskenänikin mutta kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa toisi taatusti sisältöä elämään mutta tällä hetkellä elämääni pätee seuraava lause; Yksin ja yksinäinen seurasta riippumatta oon. Toki sydämeni ei ole jäinen en vain kykene luomaan suhteita muihin ihmisiin ja seurustelusuhdetta en tällä hetkellä harkitse, koska en halua tähän tilanteeseen, vaikka se oleellisesti on parantunut, ketään sijaiskärsijää, jos tilanne ryöstäytyy lapasesta. Tutkailen vointiani vielä vähän aikaa ja jos se pysyy tällaisena,oireiden ääripäät poisleikattuina on jälleen kumppanin etsiminen ajankohtaista...

Maanantain marinat...

2012-11-26T06:19:01+02:00

Nykyisen elämäni aamuhämärä on aivan konkreettisesti totta. Viikko sitten tehdyt lääkemuutokset alkavat vaikuttaa. Jo kaksi vuorokautta täysillä unilla 22.00-06.00 Tätä seesteistä olotilaa olen kaivannut jo pidemmän aikaa. Tosin aamut ovat väsymyksen värittämät mutta väsymys katoaa aamupäivän aikana mikä onkin hyvä asia vuodenvaihteen jälkeistä kurssia ajatellen. Tammikuussa aloitetaan puolen vuoden kurssi jolta en kylläkään ihmeitä odota. Kurssit ja seminaarit eivät ole minun juttuni. Eivät ainakaan olleet työ-urani aikana. Täytyi olla todella mielenkiintoinen aihe tai itse puhumassa, että selvisi pilkkimättä päivän kurssin tai seminaarin. Varsinkin laiva seminaarit menivät iltaa odottaen samoin kun yön yli kestävät hotelliseminaarit.

Viikko sitten, kuten arvelinkin lääkitystäni titrattiin siten, että lamictal nousi 300mg:aan ja ketipinor 600mg:aan ja koko annos siirrettiin illalla otettavaksi. Aamu ja päivä ketiapiiniin olisi tietenkin ratkaisu ottaa osa ilta ketiapiinista seroquel prolongina mutta erityisokorvattavuutta ei ole vielä myönnetty (haussa) ja seroquel on niin riettaan kallista. Mutta kuten totesin; näillä mennään ja unien puolesta todella hyvin, tosin voltteja ei kannata vielä heittää, koska näitä pidempi-unisia jaksoja on ollut ennenkin, eli odotetaan ainakin kuukausi ennenkuin ruvetaan juhlimaan palautuneita armeijan aikaisia unenlahjoja.

Olo on muuten suhteellisen hyvä mutta isoratas ottaa aikamoisia kierroksia. Onneksi ei aiheuta ahdistusta ja tuskaisuutta. Tulee vaan mietittyä kaikkea sellaista, johon ei suoraa vastausta ole. Aikanaan opiskellut kreikkalaiset filosofit kylvävät ajatuksiini sen kaltaisia dilemmoja jotka vaatisivat täydellistä ajatuksen täydellistä rientoa jota ei nyt kertakaikkiaan löydy. Nämä ratkaisettomat ajatukset laukaisi varmaankin Rooman historiaa lukemani kirjasarja, joka on siis työn alla. Keskittymiskyky on niin hakusessa,että sivua voi joutua lukemaan parikin kertaa ajatuksen kanssa, ettei punainen lanka katoa. Ajatukset karkailevat turhanpäiväisyyksiin mutta auhe on kiinostava, joten näillä eväillä mennään vaikka sivu viisi kertaa lukien...

Kenelle se kirjoittaa...

2012-11-22T05:32:01+02:00

Niin, joskus sitä tulee mietittyä miksi tätä blogia kirjoittelen ? Itseni takia vaiko satunnaisten lukijoiden vuoksi. Oikeastaan sillä ei liene mitään väliä ja toisaalta on helvetin tärkeää, ainakin itseni vuoksi, että saan jakaa näitä ajatuksiani muiden kanssa. Toisaalta voisin aloittaa kirjoittamaan kiinnostavammin kuin nyt, kun valitan vaan elämän kovuutta ja unihäiriöitä, eli siis koko elämääni 24/7. Eihän tää yks pieni ihmiselo muuta maapallon pyörimissuuntaa eikä edes pysäytä sitä.

Rakkaus on rikokseni. Siihen olen syyllinen. Pimeys laskeutuu nousee taivaalle kuu... Miksiköhän lähdin tähän aiheeseen? Niin, tiedänhän siihen syyn. Syyllisyys, katumus, synnintunteinen epätoivo vai saamaton lottovoitto elämän arpajaisissa. Hypomanian tuoma narsistisuus on ajanut elämästäni kolme ihanaa naista joista yksi aviovaimo. Miksi en ajatellut silloin kuin nyt ? Miksi nyt ajattelen niin, että en halua elämääni kumppania jota voisin satuttaa henkisesti. Fyysinen väkivalta ei ole minun juttuni mutta henkinen, niin sehän usein satuttaa enemmän ja syvemmältä, kuin läimäytys päin kasvoja.
Silloin, kun kaikki pyörii oman navan ympärillä ja tuntee Herculesmaista voiman tunnetta, kaikki todellisuus häviää ympäriltä. Läheiset ihmiset ympärillä muuttuvat yhdentekeviksi ja raha menettää merkityksensä. On pakko päästä baanalle riippumatta vaimon kyyneleistä. Vaimo tietää, että viikon parin päästä kotiutuu perseaukinen ja katuva mies, jolla ei olisi edes oikeutta elää. Herää syyllisyys, jonka prosessointi omassa päässä alkaa pikkuhiljaa tehdä tilaa sairaan mielen toisen ääripään tietä tasoitellen. Masennus iskee hirvittävällä voimalla. Taas tilanne on siinä, että minun olemassaoloni ei ole hiuskarvankaan vertainen. Toinen ääripää on erottanut minut taas vaimostani. Mitä iloa on miehestä, joka makaa sängyssä kattoon tuijotellen. Sairaus on taas ottanut omansa !

Mikä sitten on muuttunut ? Psykoterapia lääkehoitoineen on tehnyt tehtävänsä. Terapiassa on keskustelun kautta opittu hallitsemaan ja tunnistamaan oireita. Oma suhtautumiseni on muuttunut. En anna ääripäiden oireille valtaa. Jos vauhti alkaa kasvaa, siihen löytyy kyllä apua, ennen kuin tilanne karkaa lapasesta. Masennus nopeasti vaihtuvassa, sekamuotoisessa tilanteessa on niin lyhyt, että siihen nykyinen lääkitys tehoaa hyvin.
Muutenkin voin todeta, että tilanne on hyvässä hallinnassa. Psykoterapia yhdessä toimivan lääkityksen kanssa pitää tilanteen hyvin hallinnassa. Muutenkin oma kakssuuntaseni on depispainotteinen ja sieltäkin on noustu. Ihan älyttömästä suosta. Nyt tilanne on melkoisen tasainen mutta, kun tasaavat toimivat hyvin niin olo on Turhan välinpitämätön. Ei mikään zombie-olo, vaan pikemminkin positiivisessa mielessä, neuroosien tappo-olo. Menneisyyden pelot ja syyllisyyden tunteet kelautuvat nauhalle, jota voi katsella ilman tuskaa !

Mä voin vetää lompakosta suuren setelin. Sillä ostaa voin mä melkein mitä vaan, mutta yksi pieni sydän on niin yksinkertainen. Jos mä petän sen, pienen sydämen. Menettää voin elämästä kaiken rakkauden...

Hämmästyttää kummastuttaa...

2012-11-20T05:19:01+02:00

Mainitsempa tässä heti kärkeen, että jälleen ihan kelvolliset yö-unet 21.30-04.30 siis seitsemän tuntia yhtämittaista mutta olo väsynyt ja ihan kun olis halolla päähän kolautettu. Virkistävän unen määrä lienee siksikin riittämätön, koska unimaailma on hyvin aktiivinen. Ihan, kun istuis yöt elokuvissa. Todellakin niin väsynyt ja paska olo, että palaan asiaan myöhemmin tai vieläkin myöhemmin...

Nukkumatin kaverina...

2012-11-19T05:53:01+02:00

Nyt tapahtui jotain mitä en muista edes tapahtuneen, joten siitä lienee aikaa vähän enemmänkin. Nukuin ehjän ja riittävän yön, vaikka väsymys vielä onkin melkoinen on pakko tuntea tyytyväisyyttä. Josko tämä sittenkin vielä muuttuisi parempaan suuntaan. Nyt ainakin sain esimakua siitä, että näin voi olla. Klo 21.30-05.30 ja yhtämittaista kaheksan tuntia, tosin Promaziinilla (vanha sedatiivinen neurolepti) ja pienellä annoksella mirtatsapiiniä höystettynä.
Tosin en mitään voltteja ala heittelemään sillä takana oli kaksi enemmän ja vähemmän valvottua yötä ja mikään ei estä taas nukahtamasta aamupäivällä paitsi klo 13.00 oleva lääkärin aika eli yhteentoista voi koisata ihankin hyvin mutta väsymyksestä huolimatta yritän taistella päivän hereillä, vaikka olenkin skeptinen tulevien nukkumisieni suhteen.
Laitan tähän tietoa lääke-arsenaalistani jos se nyt ketään kiinnostaa mutta kun tulin luvanneeksi, eli; Aamulla menee 200mg lamictalia, 100mg ketipinoria, 7.5mg abilifyä, 1mg xanor depot, ja illalla; 400mg ketipinoria ja 1mg xanor depot. Lisäksi tarvittavana unta antamaan promatziini ja nukahtamiseen zolpidem. Eli aikasmoinen lääkekuorma mutta hyväksi havaittu. Lamictal, joka on tarkoitettu masennuslääkkeeksi ja tasaavaksi on toiminut yllättävän hyvin. Masennukselta on nyt pahimmat huiput leikattu pois. Mikään masennuslääke ei minulla anna vastetta. Suurin piirtein kaikki kokeiltu ja sitten tuli lamictal. Ketipinor hillitsee hypomania kausia ja toimii myös tasaavana lääkkeenä samoin abilify, joka näin pienellä annoksella nostaa myös mielialaa. Ketipinorin 'teho' on mielestäni hieman hiipunutja aionkin tänään ehdottaa psykiatrille pientä nostoa päivä-annokseen (100mg). Siten anostus menisi 400mg illalla ja 200mg aamulla. Onhan se jo melkoinen annos mutta lääke on hyväksi todettu ja jopa 800mg:n annoksia käytetään ihan yleisesti kakssuuntasta hillitsemään. No, sepä nyt sitten siitä. Voipi todella olla, että lääkäri tekee jotain muutoksia mutta niistä sitten myöhemmin.
Vaikka yö todellakin meni nappiin tällä kertaa niin väsymys on edelleenkin melkoinen. Siitä ei torvisoittokuntaa tarvi tilata varsinkin, kun kevyt tuskaisuus on päällä. Ahdistaa sillai kevyesti. Rintaa ja mahaa kuumottaa oudosti. Ihan kun kuumalla siveltimellä siveltäisiin. Tää ongelma on selvästikin riippuvainen xanorin ottoaikaan sitoutuneesta oppimiskäyrästä eli annos on hyväksi todettu mutta ottoaika on vielä hakusessa, mutta kyllä se sieltä maltilla löytyy.
Taidampa keittää kahvit, vaikka sitä harvoin juonkaan mutta josko se veisi pahimman väsymyksen pois. Kahvia vältän lähinnä sen takia, että se runsaammin nautittuna aivankin selvästi lietsoo paniikkia ja jossain määrin myös ahdistustam mutta josko sitä mukillisen...