31.05.2012 Torstai klo 18.10

Kahden tunnin päiväunet lisättynä neljän tunnin yöuniin saivat aikaan ihmeitä. Barometri: depressio 5. ahdistus 3. eli illan arvot ovat omassa mittapuussani suhteellisen hyvät. Päivällä vallalla ollut uupumus helpotti iltaa kohden sen verran, että ajattelin hieman kirjoitella olotilastani. Terapeutti kävi klo 10.00-11.00 mutta en ollut väsymyksen vuoksi parhaimmillani. Toisaalta keskusteleminen teki tutun, helpottavan olon. Ajatukseni selkenivät paljon. Sukelsin taas sieltä sumuhunnun takaa takaisin tähän päivään ja keskustelun tuoma helpotus melko depressiiviseen olooni tuli yllättävän vaikutuksekkaasti. Tilanne muuttui sikäli, että musiikkia kuunnellessani nukahdin pariksi tunniksi. Willie Nelsonin hieno kappale: Angel flying close to the ground on viimeisin biisihavainto, ennen kuin uni sieppasi syliinsä...
palaan vielä minulle tärkeään asiaan; nimittäin säännölliseen hoitosuhteeseen. Minulle sen merkitys on voisiko sanoa 'elintärkeä', koskapa ilman hoitosuhdetta koen olevani kuin lastu myrskylaineilla. Niin monelta katastrofilta olisin nuorempana välttynyt jos olisin pitänyt hoitosuhdetta yllä, enkä heti olon parannuttua luopunut hoitosuhteesta ja lääkkeistä tosin nyt diagnoosini vahvistuttua oli aikoinaan ehkä hyväksi luopua masennuslääkityksestä(SSRI), kun vauhdikas ja jakso lähti päälle. Tosin olisihan asiasta voinut keskustella hoitavan tahon kanssa mutta kun masennuksen poistuttua tunsin itseni todellakin terveeksi. Vain taivas oli rajana...Nyt kun sairauteni oireilee mielestäni hieman masennuspainotteisesti pelkään tilan syvenemistä joskin jo nyt lamictalin aikana on ollut minulle omituisia hyvän olon 'läikähdyksiä' joista voi kehittyä taas se; 'taivas rajana olotila'. Siksi pidän hoitosuhdetta todella tärkeänä, koska apu on lähellä jos nyt jo tunnistamani mielialan muutokset alkavat hallita liian vahvasti, tuo avun lähelläolo turvallisuutta elämääni. Yleislääkäritasolla masennusoireisiin annetaan yleisesti (kokemuksesta) seronil-resepti ja kaks viikkoo sairaslomaa ja lopputulos on helposti katastrofi. (Itselläni kolme tehoherätystä) En mitenkään arvostele yleislääkäreiden ammattitaitoa mutta erikoissairaanhoitoon ei kovin helposti edes kykene lähtemään vakavassa masennuksessa ja vauhdin ollessa parhaimmillaan ei todellakaan tunne itseään sairaaksi. Hypomaniaa yleislääkäri ei edes tunnista. Ei tietenkään voi yleistää, mutta erikoislääkäri lukee jo olemusta kun isämeitää ja tunnistaa olemassa olevan mielialan melkoisen tarkasti.
No, niin! Jäinpähän pohtimaan pysyvän hoitosuhteen tärkeyttä, mihin ei tietenkään voi liikaa kiinnittää huomiota mutta moni meistä on yksin sairautensa kanssa. Edes oma lähipiiri ei ymmärrä mistä on kysymys. Tulee syyllistämistä ja syyllistymistä. Kuinka monessa tapauksessa todetaan vaan, että:'heitä joutavuudet mielestäsi ja ala elää niinkuin ihmiset elää'...Tämän sairauden kanssa eletään loppuelämä. Miten voimakkaasti oirehtien. Sen näyttää aika. Ja en nyt puhu ymmärrettävyydestä omalla kohdalla. Itse olen saanut ymmärtämystä riittämiin...
Hämeenlinna on nyt kyllä hyvässä asemassa, kun tämä uusi Klubitalo on pääsemässä vauhtiin. Jäsenmäärä kasvaa huikeata vauhtia. Kun vein oman jäsenhakemukseni jäseniä oli n.60. Nyt pari kuukautta sen jälkeen jo n.80. Omat kokemukseni toiminnasta ovat olosuhteiden pakosta jääneet pariin pikaiseen käyntiin mutta aion kyllä luovia itseni vakikalustoon, kun tilanne sen sallii...
Nyt tällaisia. Jäinpähän vain pohtimaan, että olen hoidollisesti hyvässä asemassa. Kaikilla ei ole näin...!!!