lauantai, 15. joulukuu 2012

Tutkalla...

....Todellakin. Unet loppu jo 04.00 ja nukkumaan aloin 23.00 eli tässä sitä taas mennään. Jo aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin depis herätyksestä, joka tulee aina aamu-yöstä. Tää sekamuotonen on siitä paha, että mielialat saattavat vaihdella jopa päivittäin ja sitten ollaankin ihan pihalla mitä tässä tepahtuu.
Nyt nää syklit vaihtelee tosi usein, etten ades tiedä kumpi ääripää on menossa. Eilenkin meni unien suhteen ihan hvin ja nyt yeki tällasen tempun.
Mä oon vaan helvetin väsyny elään tän sairauden kanssa. Nytkin ihan tutkalla eilis-iltaisen lääkecoctailin jäljiltä. Mutta tosiasia on se, että ilman niitäkään en pärjää. Lääkkeet suorastaan pitää mut hengissä js toisessa ääripäässä vauhdin torjuttavissa.
Nää aamuyöt on vaan niin zombina olemista, kun iltalääkkeet vaikuttaa vielä vahvasti. Väsymys on kauhee nutta uni ei tuu. Kai sitä on liian väsyny nukkuakseen...:)
Pahinta tässä tilanteessani on paniikkihäiriön ja sosiaalisen fobian aktivoituminen. Ei uskalla lähtee oikein kämpästä mihinkään. Paniikki iskee heti pidemmällä reissulla, kun lähikaupassa kaynnisssä. Ihmisiä mä pelkään (en siis fyysisesti) mutta väkijoukosa tilanteeni on todella paha. Joku tuijottaa, yrittää small talkia. Yleensä se suuressa väkijoukossa oleminen on ihan täyttä tuskaa
Saa nähdäkseen olisko nää taas alkavan depiksen alkuoireita. So. mä koitan palata  Päivän mittaan, kun tää olo ja väsymys vähän kohenee nyt on turha jatkaa, koska en saa ruudulle muuta kun pelkkää valituksen paskaa. mut kyllä tää tästä taas päivä käyntiin lähtee...

torstai, 13. joulukuu 2012

Yön oudot menneisyyspeikot...

No niin. Tässä sitä ollaan 121212....Viimenen päivä juhlistaa kihlaustaan tai avioliittoaan tasalukusilla on iäksi kadotettu ainakin siihen asti, kun maapalloa ei enää ole. So, mitä se haittaa, koska minulle mitkään taikauskoiset päivät, puhumattakaan kuukausista tai vuosista on ollu aina vitun maku. jos ihminen haluaa sitoutua, mitä helvettiä sillä on väliä koska se tapahtuu. Itse menin aikanaan lyhyeen avioliittoon 21.12.1995 Hämeen vanhan linnan kappelissa. Turhan kallishan se oli jo silloin koska avioliitosta ei tullut, kuin kolmevuotinen. Ainoo minkä muistan vihille menosta, kun seisoimme pastorin, sittemmin kirkkoherran kanssa kusella saman laarin ääressä ja pastori rauhoitteli; Ettei tässä olisi mitään ongelmia. kaikki on järjestetty niin hyvin. Toisaalta olisin hengenmiehelle voinut todeta mitä vaikuttaa levy kymppisiä pameja. Niissä tuli mentyä naimisiin, joka sitten haettiin eroon yhteisestä sopimuksesta vuonna 1997 eli se oli kolmen vuoden pesti joka päättyi todella toivotun lapsen keskenmenoon.
No se siitä. tarinahan oli oikein tuhkimotarina joka siis sai loppunsa kuten sai.
Muutama vuosi meni radalla. Kierrettiin palloo ja Suomee ympäriinsä, minkä töiltään päästiin. Onnekx oli sillon vielä viikon pitkät vapaat, päästiin aina liikenteeseen, kun saatiin työt handlattua. Toisinaan meni viikonloput keikoilla, jonka jälkimainingeista ei paljo lapsenlapsille oo kertomista. Mä olin ainakin poikamiesaikoinani niin tutkalla, ettei ollu aina mitään kuvaa, mistä vieressä nukkuva nainen oli mukaan tarttunut. Pikkuhiljaa järki alkoi voittaa. rahaa oli palanut enemmän,kun tienattiin mutta niistä vielä selvittiin hyväpalkkasesta työstä johtuen.No siitä alko parin vuoden depis, jota ei saatu millään lääkkeillä rauhoittumaan. Koko vyyhti alkoi purkaantua vasta,kun oikea diagnoosi (kakssuuntanen) loytyi. Lamictalilla ruvettiin nousemaan pahimmasta depiskaivosta. Siihen mennessä oli varmaan kaikki perinteiset depislääkkeet kokeiltu, saamatta vastetta mutta kaikki oli jo silloin menetetty. Olin ajanut yhdeksän vuoden avoliiton finaaliin. Mun oli pakko häipyä siitä tilanteesta, koska mitäänpaluuta entiseen ei ollut.

Miksi tällaiset aiheet? Vastaus on taas kerran olut, jota tuli nautittua tietokoneen ääressä uutta biisiä sovittaessa parempaan kuosiin. Mitään en halua selitellä mutta mulla on V.I.P-kortti ravintolaan, jossa olis ollu tänään pikkujoulut vippiporukoille. Ainakin meille erikoistarjoilu,mutta enpähän lähtenyt. Siitä mä oon jotenkin ylpee, kun pysyin kotona ja oluen määräkin pysyi ihan kohtuudessa.
Mikähän piru siinäkin on, jos otan olutta niin multa menee vähätkin unet, Kai se stimuloi jollain tavalla hypomaniaa. So, huomisesta ei tiedä mutta pitäs koittaa ryhdistäytyä, ettei tää viinan ja oluen käyttö karkaa käsistä...

keskiviikko, 12. joulukuu 2012

Päiväfiiliksiä...

Se, että kirjoittelen tätä blogia keskellä päivää, kun tulee melkeimpä aina kirjoiteltua keskellä yötä tai pikemminkin aamuyöstä, jolloin herätys on jo tullut. Nyt olen ollut sen verran tiukalla unilääkekuurilla, että ei paljon tee mieli heittää volttia, saati sitten kirjottaa aamuyöstä, kun kaali ottaa senverran kierrosta, ettei kirjottamisesta tulis mitään. Tosin 'hyvinä' öinä olen nukkunut rapeet kuus seittemän tuntia mutta siitä ei oo mitään hyötyä, kun päivät, tai ainakin aamupäivät saa hoippua ympäriinsä, kun vanha tutiseva ukko. Ainoastaan ainoa hyvä puoli tässä on se,ettei tässä kevyessä hypossa tuu laukattua öisin pitkin kylää, ja ravintoloita. Päivällä ei tee edes mieli, kun mä olen sellanen hämärässä/pimeessä kulkija. Päiväsaika saa jotenkin mun sosiaalisen fobian laukastua, samoin kun paniikki-alttiuden.

Verikokeissa tuli sitten käytyä seittemäs päivä perjantaina ja tuloksia syynättiin eilen tiistaina yhestoista päivä. Ei ne mun mielestä maksakokeiden tulokset olleet laskeneet kuukaudessa niinpaljon, kun olisin odottanut. Nyt ajattelin pitää kahden kuukauden tauon. Jospa se maksa lakkais laulelemasta edes joululauluja.
Tosin hypo painaa senverran päälle, että heti kun verikokeet oli otettu,meni kaks päivää radalla eli siis koko viime viikonloppu mut nyt päätin tiukasti olla sen kaks kuukautta ilman alkoa, että sais niitä arvoja kunnolla siistittyä.

Unet on menny yleisesti ottaen ilalla kymmenestä aamu neljään, joka viittais depikseen mutta kun ei ole ees sellanen olo. Päinvastoin vauhtia olis jos antas vaan mennä. Illalla oon ottanut kuussataa milliä ketipinoria ja puolikkaan eli viistoista milliä mirtatsapiiniä ja sata milliä promatziinia. Ihan määrätyt tai tarvittavat ryynisatsit, mutta ei ne siltikään takaa mulle sitä optimaalista unimäärää eli kaheksaa,-yheksää tuntia jolloin olisin 'parhaimmillani', jos nyt niin voi sanoo, kun toi lääkekuorma on aika rapee ja päivät sen mukaset. Toisaalta ei mua yleensä näin hypossa väsytäkkään jos vaan edes neljän-viiden yön jälkeen saa tilanteen nollattua, eli siis nukuttua pidemmän ajan.
Yks vähän outo homma on tullu ilmi, jos herää vessaan joskun kahen aikaan, niin mä oon laittanu radion soimaan niin hiljaa, että sen just kuulen niin olenpahan nukahtanut uudelleen ja nukkunut sinne neljän hujakoille. Mikä lie ilmiö sekin? Ennen en voinut kuvitellakaan, että nukkuisin radio päällä.

Joulu painaa päälle ja mulle se on depiksen ja ahdistuksen paikka; Yleensä. Saa nähdä kestääks tää hypo niinkauan, että saan sen joulun pois alta ilman suurempaa mielialan notkahdusta. Mä en oikein edes älyä mikä siinä joulussa painaa, kun mitkään muut juhlapyhät ei vaikuta mun olemiseen mitenkään. Kai se on se melankolinen hautajaisfiilis, jonka mä saan jotenkin aikaan ajatuksissani, kun senhän pitäis ekumeenisessä mielessä olla syntymäpäivä mut jotenkin joulun vietto vastaa fiilikseltään ja melankolisuudeltaan enemmän hautajaisia...

perjantai, 7. joulukuu 2012

Päivä itsepäisyyden jälkeen...

Joo, niin, onhan tässä taas vierähtänyt kotvan aikaa ilman blokkeroimista. Siihen on ihan hyvä syy; Olen taas alkanut heräillä neljän aikaan aamu-yöstä. Kuten tänäänkin ja väsymys on syönyt miestä aikas rajusti, vaikka olo on hypomaaninen mutta nää neljän-viiden tunnin yö-unet ovat tehneet tehtävänsä. Tässä on menty näillä taas jo pidemmän aikaa. Hypomanian tunnistaa nyt vaan hirveestä ostamisvimmasta ja tosi lyhyistä öistä.
Aikamoinen jano on taas ollut, että pääsisi taas maksimoimaan tämän hypon mutta kuivilla olen pysytellyt kokonaan,eikä se nyt mitenkään tiukkaa ole tehnyt. Mulla on vaan niin älytön selkäranka. Ei mun tarvii, kun päättää joku asia niin siinä pysytään. Ihan sama, kun tupakan kanssa. Päätin vaan pari vuotta sitten, että nyt loppu, ja siihen loppu.

Mut tästä rahan polttamisesta vielä. Olin sitten depiksessä tai hypomaniassa niin rahaa palaa. Depiksessä jos on ahdistunut niin sitä koittaa jotenkin saada elämää hallintaan ja helpottamaan ahdistusta ostelemalla jotain mieluista. Sitten taas hypomaniassa tilanne on kylläkin ihan toinen. Sitä vaan innostuu jostain ihan älyttömästi ja se on saatava; makso mitä makso. Nytkin tämän hypon aikana olen kartuttanut kitarakokoelmaani kahdella uudella sähkökitaralla. Fenderin squier stratocasterilla ja Bentonin LesPaul mallisilla skepoilla. Toisaalta eihän näissä raha hukkaan mene mutta ilman näitäkin olisin ihan hyvin pärjännyt ja rahalle olisi varmaan löytynyt parempaa käyttöä. Vaikka maksaa Visaa pois, mutta nyt kävi päinvastoin. Visa vinkas mutta selittelen tätä itselleni sillä, että hankinpa itselleni mieluisan joululahjan ja toisaalta; Ei tää mua mitenkään konkurssiin vielä vie!
Oli miten oli. Tää hypojakso on ollut aika kesy johtuen varmaan hyvästä lääkecombosta joka on rauhoittanut kakssuuntasen ääripäät aika lieviksi mutta itse huomaa kyllä hyvin missä milloinkin mennään. Nytkin huomaa lievästä väsymyksestä riippumatta, että tässä selvästikin hypoillaan. Kun tää aamuväsymys on voitettu niin päivä manee tosi mallikkaasti ja ilman väsymystä neljänkin tunnin yö-unilla. Se, etten ole paljon kirjoitellut viime aikoina onkin juuri riippuvainen siitä, että kirjoittelen yleensä näin varhain aamulla ja nyt olen ollut niin zombina aamuisin etten ole jaksanut päivittää tätä blogia.

Joopa joo! Radiosta kantautuu kuulokkeisiin Anssi Kelan; Milla. Justiinsa muutama päivä takaperin katselin videotykillä isolta screeniltä elokuvan: Minä ja Morrison ties monennenko kerran mutta leffahan on ihan hyvä. Tosin tykkään enemmän historiallisiin tosiseikkoihin perustuvista elokuvista ja joistain tyylikkäistä westerneistä, kuten esimerkiksi Clint Eastwoodin spaghetti-western-triologista; Hyvät, Pahat ja Rumat...Vain muutaman dollarin tähden...Kourallinen dollareita. Romanttiset elokuvat ovat myös mieleeni, joten olen kyllä kaikkiruokainen leffojen suhteen, vaikkakaan en niitä vallan paljon katselekkaan. Nyt näkyy DVD-masiinassa olevan western; Clint Eastwoodin Ruoska, jonka taidankin katsella seuraavaksi loppuun kunhan olen tämän bloggauksen kirjoittanut. Aurinko nousee vasta niin myöhään, että videotykin vaatima pimeys riittää hämäränä pitkälle aamupäivään, joten eipä tässä kiireitä. Päivähän alkaa olla pimeimmillään koskapa talvipäivänseisaus on joskus vähän ennen joulua olisko 22.päivä. Jossain sielä. Taas alkaa päivä sen jälkeen pidentymään.
Autokin pitäis katsastaa. Mikähän helvetin kynnys siinäkin on, kun sitä tuntuu niin vaikeelta käydä näyttämässä. Eihän siinä mitään vikaa kuitenkaan ole mutta kaipa se on kuitenkin alitajunnassa peikkona, että jotain vikaa löytyy ja joutuu kuitenkin laitattamaan merkkiliikkeessä ja se homma ei ole mitään kovin halpaa hommaa ja tuntuu siltä että se raha tulee heitettyä kaivoon, kun en ole mikään auto-ihminen. Vuodessa tulee kilometrejä tuhat-pari, joten siis auto seisoo suurimman asan vuodesta mutta kumminkin sitä täytyy pitää vaikkei käytäkkään.Mikä lie siinäkin?
Tänään tai viimeistään maanantaina täytyy käydä verikokeissa. Psykiatri haluaa nähdä, että kaikki on siltä puolelta kunnossa, vaikka mä luulen että ne kyttää enimmäkseen maksa-arvoja, ettei pääse maksa huutaan hoosiannaa, kun kaikki lääkkeet on maksatoksisia ja toisaalta joskus alkuvuodesta meni häppää sen verran paljon, että arvot oli kohollaan varmaan sen takia silloin mutta tulinpahan silloin sanoneeksi vitutuksissani, että näytänkö mä puliukolta? No se aihe jäi siihen. Terapeuttikaan ei ole asiasta paljon huudellut. Toisaalta mä olen kyllä aina maininnut siitä jos olen maistellut enemmän, kuin laki sallii koska se on kylmä tosiasia, että alkkahooli ja tää sairaus ei sovi yhteen vaikka joskus käsi kädessä kulkeekin. So, nyt ai pitäis arvojen paukkua jollei sitten lääkkeiden takia. Alkosta on ainakin sen verran paussia, että sen puoleen homma on hanskassa...!

torstai, 29. marraskuu 2012

Hämärän rajamailla...

Ahdistaa. Tuskanen olo. Oli jo illalla. Syytä en tiedä, mutta oletan tämän poltteen liittyvän todennäkoisesti lääkemäärien lisäykseen. Ahdistukseni keskellä Stoalainen ajattelutapa valtaa yhä enemmän sijaa tuskaisessa mielessä. Kaikki tuntuu ja näyttää niin mustavalkoiselta ja joko-tai ajattelu on voimissaan. Ei ole olemassa kultaista keskitietä. Joko ahdistaa tai sitten ei. Psyykkaamisesta ei ole mitään apua.Tila on ja pysyy. Kuinka kauan? Siihen kysymykseen ei ole vastausta, samoin kun ei siihenkään mistä ahdistus johtuu. Ei se liity mihinkään se on vaan olemassa. Terapeutti ja psykiatri on ihan liian mustavalkoisia  suhteessaan ahdistukseen ja tuskaisuuteen. Siihen pitää löytyä syy. Mitä normaalista poikkeavaa on tapahtunut? mitä muutoksia elämäntilanteessa on muuttunut? Ei mitään paitsi, että olen ahdistunut. 

Stoalainen ajattelu vie minut hämärän rajamaille. Kaikki on niin yhdentekevää, etten taas löydä mitään positiivista ajateltavaa tulevaisuudesta. Menneisyys on tulevaisuuden vihollinen ja menneisyyteen ajatukseni karkailevat. Kaali otta sen verran rajusti taas kierroksia, että ajatuksissani en pääse mitenkään tulevaisuuden suunnitteluun. On  vain tämä hetk tai ehkä huominen päivä. Päivä kerrallaan mennään. Tulevaisuutta ei ole. Menneisyys kaikkine haamuineen, tekoineen, väärine valintoineen on olemassa ja nekin näyttäytyvät kuin usvan takaa ahdistusta lietsoen; Hämärän rajamailta, jossa menneisyys näyttäytyy demonisessa ajatuksen tappajana ilmenevässä muodossaan.
Ahdistuksen lääkitsemiseen en lähde sillä, kun sen kärsii niin se on poistuutuaan todellakin pois. Lääkitty ahdistus on siitä paskamainen, että se on hyvä palaamaan. Vaikka joskus vaeltaakin hämärässä, niin aina on jonkinasteinen tyven elämän myrskyistä löytynyt. Rauhan ja seesteisyyden aalloton satama, jonka elämään tuoma, ahdistuksen ja tuskaisuuden poistava olotila on ottanut jälleen vallan.

Tänään on klubilla luento klubin toimintaperiaateista ja työpainotteisesta päivästä. Kuten olen jo aikaisemmin todennut nämä seminaarit eivät ole minun juttu mutta luennon kesto ei olisi kuin kaks ja puolituntia, joten se jotenkin on vielä kestokykyni rajoissa. Se on sitten eri juttu miten keskittymiskykyni riittää saadakseni siitä jotain irti ja muistaakseni siitä mitään huomenna mutta toisihan se jotain sisältöä päivään ja sosiaalisuuden siedätyshoitoon.
Tosin tämän tuskaisuuden täyttämän olotilan täytyy poistua ennenkuin voin tehdä päätöksen osallistumisesta. Yleensä tämä aamu-ahdistus poistuu aamupäivän aikana la luento olisi iltapäivällä, joten mahdollisuudet osallistua olisi siinä mielessä olemassa.

Nyt kun vaellan hämärän rajamailla, usvaisessa epätodellisuudessa, odotan että tilanne korjaantuisi hyvinkin pian. Epätodellisuus ei ole psykoottista joten mahdollisuudet tilanteen korjaantumiselle ovat ihan realistiset kohtuulisessa ajassa. Tämä olotila on toisaalta hyvä, kun epätodellisuus tarjoaa tietynasteisen pakokeinon tulevaisuuden pohtimiselta. Ehkäpä tämä on jonkinasteinen defenssi. Ainoastaan ahdistuksen poistuttua ja menneisyyden pohtimisen lakattua olotila on hyvinkin siedettävä.

Nyt kahvin keittoon,että saa tähän oloon vielä paniikin ahdistavan tunteen, jonka liika kofeiinin nauttiminen saattaa laukaista...