Niin, joskus sitä tulee mietittyä miksi tätä blogia kirjoittelen ? Itseni takia vaiko satunnaisten lukijoiden vuoksi. Oikeastaan sillä ei liene mitään väliä ja toisaalta on helvetin tärkeää, ainakin itseni vuoksi, että saan jakaa näitä ajatuksiani muiden kanssa. Toisaalta voisin aloittaa kirjoittamaan kiinnostavammin kuin nyt, kun valitan vaan elämän kovuutta ja unihäiriöitä, eli siis koko elämääni 24/7. Eihän tää yks pieni ihmiselo muuta maapallon pyörimissuuntaa eikä edes pysäytä sitä.

Rakkaus on rikokseni. Siihen olen syyllinen. Pimeys laskeutuu nousee taivaalle kuu... Miksiköhän lähdin tähän aiheeseen? Niin, tiedänhän siihen syyn. Syyllisyys, katumus, synnintunteinen epätoivo vai saamaton lottovoitto elämän arpajaisissa. Hypomanian tuoma narsistisuus on ajanut elämästäni kolme ihanaa naista joista yksi aviovaimo. Miksi en ajatellut silloin kuin nyt ? Miksi nyt ajattelen niin, että en halua elämääni kumppania jota voisin satuttaa henkisesti. Fyysinen väkivalta ei ole minun juttuni mutta henkinen, niin sehän usein satuttaa enemmän ja syvemmältä, kuin läimäytys päin kasvoja.
Silloin, kun kaikki pyörii oman navan ympärillä ja tuntee Herculesmaista voiman tunnetta, kaikki todellisuus häviää ympäriltä. Läheiset ihmiset ympärillä muuttuvat yhdentekeviksi ja raha menettää merkityksensä. On pakko päästä baanalle riippumatta vaimon kyyneleistä. Vaimo tietää, että viikon parin päästä kotiutuu perseaukinen ja katuva mies, jolla ei olisi edes oikeutta elää. Herää syyllisyys, jonka prosessointi omassa päässä alkaa pikkuhiljaa tehdä tilaa sairaan mielen toisen ääripään tietä tasoitellen. Masennus iskee hirvittävällä voimalla. Taas tilanne on siinä, että minun olemassaoloni ei ole hiuskarvankaan vertainen. Toinen ääripää on erottanut minut taas vaimostani. Mitä iloa on miehestä, joka makaa sängyssä kattoon tuijotellen. Sairaus on taas ottanut omansa !

Mikä sitten on muuttunut ? Psykoterapia lääkehoitoineen on tehnyt tehtävänsä. Terapiassa on keskustelun kautta opittu hallitsemaan ja tunnistamaan oireita. Oma suhtautumiseni on muuttunut. En anna ääripäiden oireille valtaa. Jos vauhti alkaa kasvaa, siihen löytyy kyllä apua, ennen kuin tilanne karkaa lapasesta. Masennus nopeasti vaihtuvassa, sekamuotoisessa tilanteessa on niin lyhyt, että siihen nykyinen lääkitys tehoaa hyvin.
Muutenkin voin todeta, että tilanne on hyvässä hallinnassa. Psykoterapia yhdessä toimivan lääkityksen kanssa pitää tilanteen hyvin hallinnassa. Muutenkin oma kakssuuntaseni on depispainotteinen ja sieltäkin on noustu. Ihan älyttömästä suosta. Nyt tilanne on melkoisen tasainen mutta, kun tasaavat toimivat hyvin niin olo on Turhan välinpitämätön. Ei mikään zombie-olo, vaan pikemminkin positiivisessa mielessä, neuroosien tappo-olo. Menneisyyden pelot ja syyllisyyden tunteet kelautuvat nauhalle, jota voi katsella ilman tuskaa !

Mä voin vetää lompakosta suuren setelin. Sillä ostaa voin mä melkein mitä vaan, mutta yksi pieni sydän on niin yksinkertainen. Jos mä petän sen, pienen sydämen. Menettää voin elämästä kaiken rakkauden...