Ahdistaa. Tuskanen olo. Oli jo illalla. Syytä en tiedä, mutta oletan tämän poltteen liittyvän todennäkoisesti lääkemäärien lisäykseen. Ahdistukseni keskellä Stoalainen ajattelutapa valtaa yhä enemmän sijaa tuskaisessa mielessä. Kaikki tuntuu ja näyttää niin mustavalkoiselta ja joko-tai ajattelu on voimissaan. Ei ole olemassa kultaista keskitietä. Joko ahdistaa tai sitten ei. Psyykkaamisesta ei ole mitään apua.Tila on ja pysyy. Kuinka kauan? Siihen kysymykseen ei ole vastausta, samoin kun ei siihenkään mistä ahdistus johtuu. Ei se liity mihinkään se on vaan olemassa. Terapeutti ja psykiatri on ihan liian mustavalkoisia  suhteessaan ahdistukseen ja tuskaisuuteen. Siihen pitää löytyä syy. Mitä normaalista poikkeavaa on tapahtunut? mitä muutoksia elämäntilanteessa on muuttunut? Ei mitään paitsi, että olen ahdistunut. 

Stoalainen ajattelu vie minut hämärän rajamaille. Kaikki on niin yhdentekevää, etten taas löydä mitään positiivista ajateltavaa tulevaisuudesta. Menneisyys on tulevaisuuden vihollinen ja menneisyyteen ajatukseni karkailevat. Kaali otta sen verran rajusti taas kierroksia, että ajatuksissani en pääse mitenkään tulevaisuuden suunnitteluun. On  vain tämä hetk tai ehkä huominen päivä. Päivä kerrallaan mennään. Tulevaisuutta ei ole. Menneisyys kaikkine haamuineen, tekoineen, väärine valintoineen on olemassa ja nekin näyttäytyvät kuin usvan takaa ahdistusta lietsoen; Hämärän rajamailta, jossa menneisyys näyttäytyy demonisessa ajatuksen tappajana ilmenevässä muodossaan.
Ahdistuksen lääkitsemiseen en lähde sillä, kun sen kärsii niin se on poistuutuaan todellakin pois. Lääkitty ahdistus on siitä paskamainen, että se on hyvä palaamaan. Vaikka joskus vaeltaakin hämärässä, niin aina on jonkinasteinen tyven elämän myrskyistä löytynyt. Rauhan ja seesteisyyden aalloton satama, jonka elämään tuoma, ahdistuksen ja tuskaisuuden poistava olotila on ottanut jälleen vallan.

Tänään on klubilla luento klubin toimintaperiaateista ja työpainotteisesta päivästä. Kuten olen jo aikaisemmin todennut nämä seminaarit eivät ole minun juttu mutta luennon kesto ei olisi kuin kaks ja puolituntia, joten se jotenkin on vielä kestokykyni rajoissa. Se on sitten eri juttu miten keskittymiskykyni riittää saadakseni siitä jotain irti ja muistaakseni siitä mitään huomenna mutta toisihan se jotain sisältöä päivään ja sosiaalisuuden siedätyshoitoon.
Tosin tämän tuskaisuuden täyttämän olotilan täytyy poistua ennenkuin voin tehdä päätöksen osallistumisesta. Yleensä tämä aamu-ahdistus poistuu aamupäivän aikana la luento olisi iltapäivällä, joten mahdollisuudet osallistua olisi siinä mielessä olemassa.

Nyt kun vaellan hämärän rajamailla, usvaisessa epätodellisuudessa, odotan että tilanne korjaantuisi hyvinkin pian. Epätodellisuus ei ole psykoottista joten mahdollisuudet tilanteen korjaantumiselle ovat ihan realistiset kohtuulisessa ajassa. Tämä olotila on toisaalta hyvä, kun epätodellisuus tarjoaa tietynasteisen pakokeinon tulevaisuuden pohtimiselta. Ehkäpä tämä on jonkinasteinen defenssi. Ainoastaan ahdistuksen poistuttua ja menneisyyden pohtimisen lakattua olotila on hyvinkin siedettävä.

Nyt kahvin keittoon,että saa tähän oloon vielä paniikin ahdistavan tunteen, jonka liika kofeiinin nauttiminen saattaa laukaista...