15.05.2012 klo 11.55

No niin! Tätähän mun uneni tiesi, siis yöunet. Nukahdin kirjaa lukiessa klo 08.00 ja nukuin 11.00 eli yöunet mukaanlaskien tulikin sitten tälle 'yölle' unta yhteensä komeat kaheksan tuntia. Nyt on taas ylivirkee olo ja helvetillinen levottomuus. Rintaa kuumottaa ja päässä asiat ottaa jenkaa siihen malliin, että meni melkein rauhoittavan otoksi. Xanor 1mg, tosin päivän kahdesta sallitusta lähti parempiin suihin. Täytyy odottaa vaikutusta ja jatkaa sitten, koska muuten tästä bloggauksesta tulee todella sekava sanojen soppa.

Lamictalin annostelutitrausrumba päättyi sitten omalta osaltani riemuvoittoon. Ilmeisesti terapeuttini oli keskustellut lääkärini kanssa, kun hänelle valittelin lääkkeen viemistä unista ja sitten siitä, että jo 100mg antaa hyvän vasteen. vain haitat kasvavat annoskokoa suurennettaessa. Nyt reseptejä postitse uusiessani lääkäri oli kirjoittanut uuden lami-reseptin; 100mg aamulla otettavaksi, joten nyt minulla on lääkärin 'siunaus' käyttää 100mg aamuisin. Epäilen suuresti,kun ilta-annos jää pois, että unet edes vähän järkiperäistyvät.

Tuossa aamulla lupailin kirjoitella muutoksesta elämässäni lopullisen diagnoosini varmistuttua. Eihän siihen kulunutkaan, kun 18 vuotta...!!! Kaikkihan alkoi vuonna 1994 yleislääkärin toteamalla ahdistuneisuushäiriöllä ja paniikkihäiriöllä olin silloin siis 26 vuotias. Vauhtia elämässä oli älyttömästi; Työmatkat pyörällä 20km/pvä, kuntosalia tunti päivässä, hölkkälenkki paikallisella pururadalla puoli tuntia, vapaat meni alkonhuuruisissa yökerho spurteissa. Töitä oliälyttömästi. Kaikki viikottaiset ja vuotuiset ylityöt tein täyteen. Rahaa tuli paljon ja sitä meni vielä enemmän. Tuore parisuhde, joka oli tuhoon tuomittu jo heti alkumetreiltä saakka johti avioliittoon, joka päättyi melkein yhtä nopeasti, kun oli alkanutkin. Vielä avioliiton aikoina voimani romahtivat. tuli paha burnout ja vaikea masennus, joka johti itsemurhayritykseen. Masennuskaudet olivat siihen aikaan vielä lyhyitä. Jo osastolla ollessa hypomania alkoi nostaa päätään. määrätyt lääkkeet jätin pois heti osastolta päästyäni ja myös hoitosuhde psykoterapeuttiin katkesi aina muutaman käynnin jälkeen. Näitä episodeja oli useita vuosien aikana ja hälytyskellot eivät soineet hoitavilla tahoilla sen enempää itsellänikään, koska tällaista sairautta en edes tuntenut. Alkoi pidempi sekamuotoinen jakso jossa mielialani vaihtelusyklit olivat lyhyitä, kunnes 2008 keväällä pidemmän vaikean masennuksen jälkeen päädyin taas itsemurhayritykseen. Tästä alkoi episodi, joka on kestänyt tähän päivään ja jatkuu loppuelämäni. Lääkärisuhteita on ollut vuosien varrella todella monta mutta nyt olen saanut psykiatrin, joka hoitavan henkilökunnan avustuksella päätyi dignoosiin: Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi II. Kaikkien näiden vuosien jälkeen löytyi vihdoin lääkkeellinen ja terapeuttinen apu sairauteeni, joka oireili nyt vuodesta 2008 vuoteen 2012 depressiopainotteisena sekamuotona. Teen tilin näistä vuosista ja tapahtumista myöhemmin...

HELLUREI